Jakso 8 - Jussi Makkonen

Sellisti ja sellonsoiton lehtori Jussi Makkonen ponnisti nuorena kansainväliseen tietoisuuteen Lieksasta isosta sisarusparvesta.  Hänen perheessään kaikki soittivat ja lauloivat, ja monesta heistä tuli musiikin ammattilaisia.

Jussi syntyi perheen kuopukseksi, ja hänen äitinsä menehtyi Jussin ollessa vasta yksivuotias. 

Uudessa Villi vallaton itä -podcastissa hän kertoo, millaista oli kasvaa ja harrastaa monenlaisia asioita Lieksassa 1980-1990-luvuilla. 

Hän pohtii myös, millainen merkitys oli hänen pääsyllään Euroopan unionin nuoriso-orkesteriin alle parikymppisenä sellistinä. 

Soitosta tuli nopeasti päämäärätietoista. Sibelius-Akatemian ovet aukesivat vuonna 1996, jolloin hänen opettajanaan toimi esimerkiksi Martti Rousi. Maailmalla hän näki huippukapellimestareita ja muita lahjakkaita muusikoita. Miten hän selviytyi siitä kaikesta?

Jussi Makkonen kertoo myös sen, mitä koronavuodet tarkoittivat ihmiselle, jonka kalenteri oli täynnä ulkomaan matkoja ja konsertteja. Kaikki muuttui, avautui uusia ovia.

Jussi Makkonen on aina pitänyt itsenäisistä projekteista. Haaveista kysyttäessä hän vastaa haluavansa jatkaa monipuolisten ja osaavien ammattilaisten kanssa työskentelyä.

Hän on tunnettu näyttämöllisistä konserteistaan, joissa esimerkiksi Sibeliusta ja myös nykymusiikkia tehdään tutuksi uusille, nuorille konserttiyleisöille.

Millaisia projekteja Makkosella on käynnissä - kuuntele podcast, niin tiedät lisää.

Lisätietoa podcastissa viitattaviin ihmisiin ja asioihin

Colin Davis (1927-2013) oli brittiläinen kapellimestari, joka johti urallaan lukuisia sinfoniaorkestereita. Lontoon sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina hän aloitti vuonna 1995. Hänet muistetaan erityisesti Jean Sibeliuksen ja Hector Berlioz’n musiikin tuntijana.

Nazig Azezian on juuriltaan armenialainen diplomipianisti, joka on tehnyt yhteistyötä Jussi Makkosen kanssa vuodesta 2013. Hänen äidin puoleinen sukunsa on kotoisin Kontiolahdelta ja Joensuusta. Hän on käynyt Sibelius-Akatemian säveltaiteen koulutuksen ja toimii myös pianon soiton lehtorina Joensuun konservatoriossa ja tuntiopettajana Itä-Suomen yliopistossa.

Samppa Lajunen (s. 1979) on uransa päättänyt yhdistetyn hiihtäjä, joka voitti urallaan kolme olympiakultaa. Vuoden urheilijaksi hänet valittiin vuonna 2002. Lapsuusvuotensa hän asui Lieksassa ennen kuin perhe muutti Jyväskylään.

Timo Törmä on sellisti, joka toimi Kuopion konservatorion sellonsoiton lehtorina vuodet 1981-2018.  Niinä vuosina hän opetti myös Jussi Makkosta. Hän on opettanut myös Sibelius-Akatemiassa ja Savonia-ammattikorkeakoulussa. Hän on soittanut Helsingin kaupunginorkesterissa, Suomen Kansallisoopperan orkesterissa ja Kuopion kaupunginorkesterissa ja esiintynyt useissa Euroopan, Keski-Aasian ja Lähi-idän maissa.

Terttu Heiskanen-Timonen on vieremäläislähtöinen kulttuurivaikuttaja, joka asuu Lieksassa ja on jo vuosia tehnyt töitä Monolan aitan kunnostamisen eteen. Hän kotiseutuaktiivi, joka on kerännyt Sibelius-materiaalia ja kirjoittanut omakustanneromaaneja.

Elli Oinonen-Eden on lieksalainen kulttuurivaikuttaja, joka on muun muassa tuottanut tapahtumia ja kirjoittanut Pielisjärven ja Juuan historia -teoksen. Hän on toiminut aktiivisesti myös Kolin kulttuuriseurassa.

Arto Sihvonen on syksystä 2025 lähtien toiminut  Nurmeksen sivistysjohtajana oltuaan  sitä ennen Lieksan hyvinvointijohtaja.

Monola-seura on perustettu vuonna 2015, jotta Lieksan Surpeenvaaran kylässä sijaitseva Monolan aitta saataisiin kunnostettua matkailukohteeksi ja kulttuurikäyttöön.

Rait Karm (s. 1972) on virolainen pianisti, joka on opiskellut Tallinnan keskusmusiikkikoulun jälkeen Sibelius Akatemiassa musiikin maisteriksi. Sellisti Jussi Makkosen kanssa hän esiintyi Kaakkois-Aasian kiertueella, siin muun muassa Hanoissa järjestetyssä Eurooppa-päivän konsertissa vuonna 2009.

Katri Kirkkopelto (s.1966) on suomalainen kuvataiteilija, kuvittaja ja kuvataiteen opettaja. Hänet tunnetaan muun muassa Molli-kirjoista.

Tiina Hauta-aho on Aalto-yliopistosta valmistunut valosuunnittelija, lavastaja ja pukusuunnittelija, joka työskentelee Lahden kaupunginteatterissa.

Tiina Naumanen (s. 1974) on kuopiolainen näyttelijä, jolla on pitkä kokemus myös viestintäkouluttamisesta yrityksissä ja yhteisöissä. 

Jonne Valtonen (s.1976) on suomalainen säveltäjä, joka on tehnyt musiikkia näytelmiin, tietokonepeleihin. Hänen taiteilijanimensä on Purple Motion. Hän sävelsi musiikin Topeliuksen satuun Lintu Sininen, jota Jussi Makkonen on esittänyt pianisti Nazig Azezianin ja eri orkestereiden kanssa.

Juho Golnick laati näyttämöllisen käsikirjoituksen Lintu sinisen konsertiin.

www.jussimakkonen.com