Jakso 9 - Camilla Nissinen
Joensuulainen Camilla Nissinen, 37, on nuoresta saakka lukenut paljon ja kirjoittanut päiväkirjoja. Ystäväkirjoihin hän kirjoitti kouluvuosinaan, että isona hänestä tulee kirjailija.
Silti ammattina kirjailija tuntui Camillasta pitkään kaukaiselta, jopa saavuttamattomalta unelmalta.
Tuoreessa Villi vallaton itä -podcastissa Camilla Nissinen kertoo tiestään kirjailijaksi.
Miten ihmeessä vastaus kustannusyhtiö Tammelta tuli jo kahden viikon kuluttua siitä, kun hän oli lähettänyt ensimmäisen käsikirjoituksensa sinne.
Esikoisteos Meitä vastaan rikkoneet ilmestyi vuonna 2022 ja sai esimerkiksi Karjalaisen Vuoden kulttuuriteko -palkinnon.
Vastaanotto oli monelta osin kiittävää. Ja paljon huomiosta suuntautui myös kirjailijan persoonaan.
Kirjan aiheena on päähenkilö Siljan kipuilu jehovan todistajien suljetussa yhteisössä sekä hänellä puhjennut syömishäiriö, joka vaati laitoshoitoa.
Podcastissa Camilla Nissinen valottaa sitä, miltä palautteen saaminen tuntui.
Toinen kirja, sukupolvitarina nimeltä Rihmasto ilmestyi viime syksynä ja se palkittiin Savonia-kirjallisuuspalkinnolla.
”Perheet ja niiden sisäiset ihmissuhteet kiehtovat minua. Eli seuraavassa kirjassa käsittelen ainakin sisarusten välejä”, Camilla Nissinen paljastaa podcastissa.
Kuuntele, mitä hän kertoo työstään kirjaston informaatikkona, entä millaisia muistoja hänelle jäi koulumaailmasta - ja minkä vinkin hän antaa kirjailijuudesta haaveileville!
Lisätietoa podcastiin:
Mari Mörö on mikkeliläinen kirjailija (syntynyt 1963), jonka romaani Kiltin yön lahjat (1998) oli Finlandia-palkintoehdokkaana ja sai Runeberg-palkinnon. Möröllä on laaja tuotanto, ja hänet tunnetaan myös puutarhakirjoistaan. Kouluttaa tulevia kirjailijoita.
Tuomas Lius on liperiläinen kirjailija ja sarjakuvapiirtäjä (syntynyt 1976). Hänet tunnetaan erityisesti jännityskirjailijana ja Etsivätoimisto Haka -dekkarisarjasta.
Jehovan todistajat
Uskonnollinen liike, jonka jäsemäärän arvioidaan olevan miljoonia maailmanlaajuisesti.
Liikkeen päämaja sijaitsee New Yorkissa, ja valtaosa jäsenistöstä on amerikkkalaisia.
Liikkeessä korostetaan lopun ajan odotusta ja oman Raamatun käännöksenoppeja. Muut kristilliset kirkkokunnat eivät pidä Jehovan todistajia oikeaoppisena kristillisenä liikkeenä, koska Jehovan todistajat eivät usko kolminaisuusoppiin eli että Jumala, Jeesus ja pyhä henki olisivat yhtä.