Jakso 16 - ITE-taiteilija ja hortonomi Lasse Martikainen

Kolilla vaaran ja kansallispuiston kupeessa,  kylällä kasvaa vuosi vuodelta erikoinen patsaspuisto. Kolilainen hortonomi ja itse oppinut taiteilija Lasse Martikainen, 39, luo sukunsa maatilalle omintakeista matkailukohdetta Kolin Veistospuistoa.

Hän on esimerkki ihmisestä, joka rakentaa täysin itsensä näköistä elämää. Hän sanoo olevansa siltä ja väliltä, ei siis erakko, mutta ei myöskään kovasti kiinnostunut ihmisten seurasta.

Häntä inspiroi taiteen tekemiseen fantasiakulttuuri ja ikiaikaiset taruolennot ja myyttiset hahmot minotauruksesta kissanaiseen.

Lapsesta saakka sekä fantasiasta että taiteen tekemisestä kiinnostunut Martikainen kulki isänsä Ilmari Martikaisen kanssa Kolin vaaran kallioiden salaisimmatkin katveet ja pisimmät luolat.

Luonto ja hiljaisuus kiehtovat häntä. Samoin tilan avaruus. 

Joensuussa yhden vuoden yliopistossa opiskellut nuorukainen ei viihtynyt kerrostalon ahtaudessa. Lapsuuden maatilalla kaivattiin sukupolven vaihdoksen tekijää, ja Lasse Martikainen oli valmis palaamaan.

”Täällä saan asua kauniilla paikalla ja toteuttaa juuri sellaista puistoa kuin haluan. Voin kutsua ihmisiä tänne sen sijaan, että patsaitani pitäisi kuljettaa ympäriinsä.”

Kuuntele tuoreesta podcastista, millaista on asua parinsadan asukkaan Kolin kylällä. 

Entä missä ja mistä materiaaleista Kolin veistospuiston teokset ovat syntyneet. Millä vauhdilla niitä tulee lisää? Ja mistä ovat peräisin metsäisen veistospolun pronssipatsaat?

Lisätietoa podcastiin:

Vuolukivi on metamorfinen, pääosin karbonaattiryhmän mineraaleista ja talkista koostuva kivilaji, jonka suuri esiintymä on Juuan Nunnanlahdessa. Englanniksi soapstone.

Juukalainen kiviseppä Jukka Tommila kehitti aikanaan Tulikivi-uunien veistokuvioita ja opetti muita vuolukivenveistoon.

Ilmari Martikainen (1941-2019) oli kolilainen maanviljelijä, luonto-opas, kauppapuutarhuri, joka vaikutti aktiivisesti siihen, että Kolille saatiin suojelualue ja kansallispuisto.

Kolin puutarhan kasvihuoneviljelmä perustettu vuonna 1971. Nykyään se keskittyy kesäkukkien viljelyyn.

Kolin Veistospuisto tarkoittaa noin hehtaarin aluetta kilometrin päässä Kolin kylältä kasvihuoneviljelmän vieressä. Siellä on noin kaksisataa erilaista monivuotista kasvia, useita veistoksia, lasten leikkipaikka, kuusiaitalabyrintti. Paikka on avoinna yleisölle toukokuun alusta syyskuun loppuun saakka. Osoite on Martikkalantie 13. Puisto avattiin yleisölle vuonna 2019.

Yle Areenassa on katsottavissa dokumenttielokuva Mie ite, joka kertoo Lasse Martikaisen tarinaa. Dokumentin on toteuttanut Kinocompany ja ohjaaja on Emilia Putkinen Petterberg ja tuottaja Ari Matikainen.

Kolin kotiseutuyhdistys ry. kerää vanhaa esineistöä, tallentaa perimätietoa sekä esittelee sitä Kolin kotiseutumuseossa. Puheenjohtajana on Lasse Martikainen.

Kolin kultuuriseura ry on perustettu vuonna 1999. Se ylläpitää elävää kulttuurielämää Kolilla. Puheenjohtajana toimii Sirpa Riikonen.

Vuodesta 1999 vuoteen 2023 toiminut Kolin Ryynäsen kansainvälinen taiteilijaresidenssi oli Pohjois-Karjalan pisimpään toiminut residenssi ja merkittävä osa alueen kulttuurielämää. Residenssissä vieraili vuosittain noin 12 taiteilijaa eri puolilta maailmaa. Rakennus oli alkuun ympäristöministeriön, sittemmin Metsäntutkimuslaitoksen ja lopuksi Metsähallituksen omistuksessa, kunnes se myytiin yksityisomistukseen ja residenssitoiminta lopetettiin.

www.kolinpuutarha.fi